Isoltan kulttuuri

Meillä Isoltalla kaikki ovat tasavertaisia. Kaikilla isoltalaisille, työharjoittelijasta konkariin, annetaan vastuuta, jota pääsee vapaasti toteuttamaan. Työskentelymme nojaa neljään peruspilariin: vapauteenvastuuseenvalmentamiseen ja visioon.

Vapaus

Uskomme, että kun ihminen saa itse valita tapansa työskennellä, hän on motivoitunut, sitoutunut ja hänen todellinen potentiaalinsa pääsee esille. Jokainen ihminen on erilainen ja erilaisuus yhdessä synnyttää innostavaa ilmapiiriä, luovuutta ja innovaatioita.

Vapaus ei ole vain inhimillisesti tärkeää vaan se on Isoltan liiketoiminnan kulmakivi. Kun asiakaspalvelija on vapaa, hän voi käyttää omaa luovuuttaan tarjota paras mahdollinen asiakaspalvelu. Kun ohjelmistokehittäjät ovat vapaita, he kehittävät ohjelmia, joita itsekin haluavat käyttää ja suositella.

Vastuu

Vältämme yrityksessä hierarkioita ja ulkopuolelta annettuja sääntöjä. Jokaisella on kuitenkin yksi tai useampi vastuualue. Vastuualueen tulee perustua työntekijän omiin tavoitteisiin ja vahvuuksiin.

Vastuun määrittelemme siten, että se tuottaa ajan mittaan arvokasta osaamista myös työntekijälle itselleen. Osaamisella tulee olla arvoa tilanteesta ja jopa työpaikasta riippumatta. Kannustamme siis menestymään ihmisinä, ei vain yrityksen työntekijöinä.

Valmentaminen

Kehitämme osaamista ja jaamme sitä erityisesti valmentamisen kautta. Emme käskytä, vaan annamme tilaa itse oppia ja oivaltaa.

Jokainen Isoltassa työskentelevä on sekä valmentaja että valmennettava. Olemme siis samalla sekä johtajia että oppipoikia/tyttöjä. Emme ole koskaan valmiita – mutta toisaalta haluamme huipulle ja meillä jokaisella on aina jotain annettavaa toisillemme.

Visio

Isoltalaisten tavoitteena on auttaa sekä pienyrityksiä että näiden tilitoimistoja. Haluamme, että yrittäjän ja kirjanpitäjän hallinto sujuu helposti ja vaivattomasti. Hyvällä palvelulla ja toimivilla työkaluilla säästyy myös aikaa ja rahaa.

Kun visioon yhdistyvät Isoltan keskeisimmät arvot, vastuu, vapaus ja valmentaminen, syntyy vahva ja luova työyhteisö, jolla on yhteinen tavoite: tehdä asiakkaamme elämästä ja hallinnosta helpompaa. Palvelu ei ole koskaan valmis, visio täydellisestä palvelusta täydentyy jatkuvasti, asiakasta kuunnellen.