YEL-vakuutus: Kenelle ja missä tilanteessa?

yel puhelu koiran kanssa

YEL-vakuutus eli yrittäjän eläkevakuutus on vakuutus, josta jokaisen Suomessa työskentelevän ja asuvan yrittäjän on tärkeää olla tietoinen. Kirjainyhdistelmä YEL tulee sanoista yrittäjän eläkelaki, eli nimensä mukaisesti vakuutuksen sisältö perustuu lakiin. YEL-vakuuttamisen kriteerien mukaan vakuutusvelvollisuus täyttyy, jos:

  • olet 18–69-vuotias (vuonna 1957 tai aikaisemmin syntyneillä vakuuttamisvelvollisuuden yläikäraja on 68 vuotta, vuonna 1958–61 syntyneillä 69 ja sitä nuoremmilla 70 vuotta)
  • työskentelet omassa yrityksessäsi tai kevytyrittäjänä,
  • yrittäjätoimintasi jatkuu vähintään neljä kuukautta, ja
  • työtulosi eli työpanoksesi arvo on vähintään 9 010,28 euroa (vuonna 2024).

Yksi YEL-vakuutus kattaa kaiken yrittäjätoiminnan, vaikka työskentelisitkin yrittäjänä useassa yrityksessä.

Mitä tarkoittaa YEL-työtulo ja yrittäjän työpanos?

Yrittäjän eläkekertymä ja muu sosiaaliturva lasketaan YEL-vakuutuksen työtulon mukaan. Työtulon tasoon pohjautuu, eläkekertymän lisäksi, esimerkiksi yrittäjän sairauspäivärahan, vanhempainpäivärahan ja työttömyyskorvauksen määrä. Työtulo määrittää samalla YEL-vakuutusmaksun suuruuden.

YEL-työtulo on käsite, jonka määritelmä itsessään on yksinkertainen, mutta käytännössä työtulon tason arviointi vaatii yksityiskohtaisempaa perehtymistä. Määritelmänsä mukaan YEL-työtulo on yrittäjän työpanoksen arvo rahassa mitattuna. YEL:n mukaisen työtulon tulisi vastata sellaista palkkaa, joka olisi maksettava, jos yrittäjän työn tekisi yrittäjän sijaan joku toinen yhtä ammattitaitoinen henkilö.

Yrittäjän työtulon määrittely käytännössä

Vuoden 2022 lopulla Eduskunta hyväksyi yrittäjien eläkelain (YEL) muutosesityksen, joka täsmentää YEL-työtulon määrittämistä käytännössä. Samalla työeläkeyhtiöitä velvoitettiin säännöllisesti seuraamaan ja tarkistamaan yrittäjän työtulon tasoa.

YEL-vakuutusta ottavan yrittäjän työtuloa vahvistettaessa lähtökohtana on yksityisellä sektorilla samalla toimialalla kokoaikaisesti työskentelevien mediaanipalkka. Lisäksi työtulon tason arvioinnissa otetaan huomioon muut yrittäjän työpanoksen määrää, yrittäjätoiminnan laajuutta, yrittäjän ammattitaitoa ja työpanoksen arvoa kuvaavat tiedot.

Kun yrittäjän työtulon tasoa arvioidaan, kaikki työeläkeyhtiöt laskevat yhdenmukaisesti työtulosuosituksen, joka perustuu Eläketurvakeskuksen työeläkeyhtiöille yhteisesti tarjoamaan työtulon laskentapalveluun. Laskentapalvelu antaa yrittäjän toimialan ja liikevaihdon perusteella työtulosuosituksen sekä liikkumavaran (+-30 % työtulosuosituksesta), jonka sisälle työtulon tulisi pääsääntöisesti asettua.

Jos työtulosuositus ja liikkumavara eivät ota huomioon riittävästi yrittäjän työpanoksen arvoa, voidaan työtulosuosituksesta poiketa yrittäjätoiminnasta saatujen lisätietojen perusteella.

Syitä työtulosuosituksesta poikkeamiseen voivat olla esimerkiksi:

  • Yrittäjän sivutoimisuus tai osa-aikaisuus
  • Yrittäjän vähäiset tai keskimääräistä suuremmat työtunnit
  • Tehtävien poikkeava luonne (esim. yrittäjän perheenjäsenet avustavissa tehtävissä)
  • Työntekijöiden lukumäärä
  • Korkein alaiselle maksettu palkka
  • Yrittäjän ansiotuloina verotetut palkat, luontoisedut tai muut todelliset ansiot, kun ne ovat työtulosuositusta suurempia.

Yrittäjä voi aina esittää myös muita lisätietoja työpanoksensa arvosta, jotka otetaan huomioon työeläkeyhtiön tekemässä kokonaisarvioinnissa. Yrittäjä saa työtulon vahvistamisesta perustellun päätöksen, johon voi hakea muutosta.

yel banneri

Työtulojen säännöllinen tarkistaminen

Vuoden 2023 lakiuudistuksen myötä yrittäjien työtulot tarkistetaan kolmen vuoden välein. Työtulo siis vahvistetaan yrittäjälle ensimmäisen kerran vakuutuksen alkaessa ja jatkossa työtulo tarkistetaan työeläkeyhtiön aloitteesta joka kolmas vuosi.

  • Työtuloa ei muuteta tarkistuksen johdosta, jos työtulo muuttuisi enintään 5 prosenttia.
  • Työtuloa, joka on vahvistettu ennen 1.1.2023, voidaan korottaa kahdella ensimmäisellä tarkistuskerralla enintään 4000 €/tarkistuskerta. Tästä voidaan poiketa ylöspäin asiakkaan suostumuksella.
  • 1.1.2023 tai sen jälkeen alkaneissa vakuutuksissa työtulokorotusten määrää ei ole rajoitettu.

Mikäli työtulon tarkistus ei johda muutokseen, yrittäjä saa tiedon siitä, että työtulo on lainmukaisella tasolla. Jos tarkistuksessa ilmenee muutostarve, yrittäjää kuullaan tarkistetusta työtulosta. Yrittäjällä on mahdollisuus antaa lisätietoja työtuloon vaikuttavista seikoista. Yrittäjän antamat lisätiedot otetaan huomioon arvioitaessa työtulon oikeaa tasoa. Jos yrittäjä ei anna lisätietoja, vahvistetaan työtulo kuulemisen yhteydessä esitetyn ehdotuksen suuruisena. Yrittäjä saa myös tarkistusmenettelyn yhteydessä työtulon vahvistamisesta perustellun päätöksen, johon voi hakea muutosta.

Työtuloa voidaan lisäksi jatkossakin muuttaa yrittäjän omasta hakemuksesta, jos työtuloon vaikuttavat seikat olennaisesti muuttuvat. Liikevaihdon alentuminen satunnaisen yksittäisen kuukauden ajaksi ei ole vielä peruste muuttaa työtuloa. Muuttaminen edellyttää siis olennaista ja luonteeltaan pidempiaikaisempaa muutosta yrittäjätoiminnassa. Työtuloa ei kuitenkaan muuteta takautuvasti, vaan aikaisintaan hakemuksen saapumispäivästä. Jos yrittäjä hakee työtulonsa muuttamista, tarkistetaan työtulo lain mukaiselle tasolle, eikä 4000 € enimmäiskorotusrajaa sovelleta.

YEL-vakuutuksen hyödyt pähkinänkuoressa

  • Eläketurva: YEL-vakuutus takaa yrittäjälle eläketurvan vanhuus-, työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeen muodossa. Eläkkeen suuruus määräytyy YEL-työtulon ja vakuutusajan perusteella.
  • Sairauspäiväraha: Yrittäjä voi saada Kelasta sairauspäivärahaa, jos hän joutuu olemaan työstä poissa sairauden vuoksi. Sairauspäivärahan suuruus perustuu YEL-työtuloon.
  • Äitiys-, isyys- ja vanhempainraha: YEL-vakuutus mahdollistaa myös äitiys-, isyys- ja vanhempainrahaoikeuden. Nämä etuudet perustuvat niin ikään YEL-työtuloon.
  • Työttömyysturva: Yrittäjä voi liittyä yrittäjien työttömyyskassaan, jolloin YEL-vakuutus toimii perusteena ansiosidonnaisen päivärahan saamiselle työttömyyden aikana.
  • Lainan takaus: YEL-vakuutus voi toimia takauksena esimerkiksi asuntolainaa hakiessa.

YEL-vakuutus on yrittäjän sosiaaliturvan perusta ja sen merkitys korostuu etenkin yrittäjän sairastuessa, jäädessä vanhempainvapaalle tai eläkkeelle.

Vierasblogi
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma