Verhoilijayrittäjä loihtii jatkoaikaa vanhoille kalusteille: ”Työn suurin ilo on pelastettu huonekalu”
Varsinais-Suomen Vehmaalla toimiva Verhoomo- ja entisöintiliike Anne Silver viettää kesäkuussa 13-vuotispäiviään. Kysyimme entiseltä ATK-kouluttajalta, miten hän päätyi vanhan käsityöläisammatin pariin ja millaista oppia yrittäjyysvuodet ovat antaneet.
Hei, Anne! Kerrohan ensin alkuun hieman itsestäsi ja taustastasi: kuka olet, mitä teet ja millaisia asioita elämääsi kuuluu?
Olen 52-vuotias yksinyrittäjä, joka ahkeroi päivät omassa verstaassaan korjaten pääasiassa yksityisasiakkaiden huonekaluja. Tarkemmin sanottuna teen huonekalujen perinteistä ja nykyaikaista verhoilua ja pintakäsittelyä sekä pieniä puukorjauksia. Perheeseeni kuuluu kaksi omaa lasta ja kaksi avomiehen lasta – he kaikki ovat jo aikuisia. Uusin tulokas on australianterrieri Paavo, joka on 1-vuotias dynamo ja personal trainer. Yhdessä harrastamme muun muassa lenkkeilyä ja geokätköilyä. Olen opiskellut itselleni kolme ammattia: ensin olin sosiaaliohjaaja, sitten minusta tuli mikrotukihenkilö, joka koulutti aikuisia käyttämään perustietotekniikkaa ja viimeisenä valmistuin verhoilijakisälliksi. Uuden oppiminen on aina ollut intohimoni, enkä voisi kuvitella tekeväni koko elämääni samaa työtä. Opettaminen on minulla edelleen mukana, ja pidänkin kansalaisopistossa verhoilukurssia jo kymmenettä vuotta. On palkitsevaa, kun voi jakaa omaa osaamistaan ja tietoa muillekin.
Opintotaustasi on hyvin monipuolinen. Millaista reittiä pitkin päädyit lopulta perustamaan oman yrityksen juuri verhoilualalle?
Olen varsinainen alanvaihtaja. Ensimmäinen tutkintoni ja työkokemukseni ovat sosiaalialalta, mutta sitten tuli 90-luvun lama ja vei työt. Tietotekniikka teki silloin tuloaan, ja se kiinnosti. Eli vaihdoin ihmiset koneisiin. Olin ATK-kouluttaja seitsemisen vuotta ja siinä samalla harrastelin vanhoja huonekaluja. Se kiehtoi koko ajan enemmän, kunnes näin koulutusilmoituksen verhoilijan ammattiin ja pian olinkin oppimassa tuon ikivanhan ammatin saloja. Vaihto huipputeknologiasta pölyisiin huonekaluihin meni sujuvasti, ja kesäkuussa vietän oman verhoomoni 13-vuotissynttäreitä.
Mitkä olivat niitä asioita, jotka verhoilualassa eniten kiehtoivat ja saivat sinut ryhtymään yrittäjäksi?
Kun vuonna 2002 menin ensimmäistä kertaa työsaliin verhoilijaopiskelijana, se oli kuin olisi tullut kotiin. Äitini ja isoäitini olivat molemmat ammattikäsityöläisiä, mutta minä olin ollut vain harrastaja. Käsillä tekeminen, vanhan korjaaminen ja muutoksen näkeminen projektin edetessä ovat kuitenkin aina tuottaneet suurta iloa ja tuon ilon halusin osaksi jokaista työpäivääni. Arvostan vanhaa ja kierrättäminen sekä luonnon säästäminen ovat minulle tärkeitä arvoja. Haluan säilyttää vanhan suomalaisen käsityötaidon. Verhoilijan työssä yhdistyvät sekä luovuus ja vapaus että perinteikkäät, hyväksi havaitut työtavat ja -materiaalit. Tämä kaikki on se minun Juttuni.
Millaisia asiakkaita ja toimeksiantoja työpäiviisi kuuluu?
Tyypillinen asiakkaani on henkilö, jolla on jokin tunneside kunnostukseen tulevaan kalusteeseen. Se voi olla isoisän tekemä keinu, mummon vanha nojatuoli tai vanhempien häälahjaksi saama astiakaappi. Minun tehtäväni on palauttaa kaluste taas käyttökuntoon. Uutta en pyri tekemään, vaan vanha henki säilyy ja kaluste saa lisää käyttöaikaa. Mottoni onkin: ”Teen huonekaluistanne entisiä”.
Entä millaisia ovat työpäiviesi tähtihetket, joista nautit eniten?
”Suurin ilo on pelastettu huonekalu – se kun näkee, että vanhasta romusta kuoriutuu aarre. Tai ne hetket, kun asiakas näkee valmiin työn, ihastuu lopputulokseen ja on tyytyväinen, että päätti säilyttää vanhan, eikä mennyt kauppaan hakemaan uutta kalustetta.”
Myös tekeminen on kiinnostavaa. Purkaessa katson ja opin vanhan toteutustavan ja mietin samalla, miten teen korjaukset. Rakentamisessa on monta työvaihetta varsinkin perinteisessä verhoilussa, mutta hyvin tehty perusta on kauniin lopputuloksen avain.
Oletko kohdannut yritystoiminnassasi haasteita, joita toivoisit muiden osaavan välttää?
Yrittäminen on aina nuorallatanssia. Työtä on liian vähän tai liian paljon. Opettelen edelleen elämään rauhallisin mielin molemmissa tilanteissa. Joskus onnistun hyvin, mutta varsinkin se hiljainen hetki on usein vaikeaa. Yrittäjiksi aikovia olenkin aina neuvonut olemaan kärsivällisiä. Kuten vanha sanonta kuuluu: rukoile, mutta älä lakkaa soutamasta.
Miten Isolta on voinut olla apunasi yrittäjyydessä?
Alkuvuosina tein kaikki laskut Excel-pohjalla. Entisenä ATK-ihmisenä se ei ollut kovinkaan hankalaa, mutta tietysti auttamattoman vanhanaikaista. Yhtenä päivänä luin taas jotain yrittäjäartikkelia, jossa haastateltava sanoi, että eihän kukaan enää nykyisin käytä Excel-laskutusta. Häpeänpuna melkein nousi kasvoilleni, ja siinä samassa päätin selvittää asiaa. Isolta-laskutusohjelmasta löytyi paljon kehuvia kommentteja ja päätin kokeilla sitä. Hyvin pian oli selvää, että en enää vaihtaisi takaisin Exceliin. Olisi pitänyt tehdä tämä liike jo paljon aikaisemmin.
Jos omista varastoistasi löytyy parhaat päivänsä jo nähneitä kalusteaarteita, käy tutustumassa Verhoomo- ja entisöintiliike Anne Silverin palveluihin yrityksen verkkosivuilla
anne.silver@turunverhoilijamestarit.fi
040 5576461
Isolta-laskutusohjelma
Hallitse myyntejäsi ja asiakkuuksiasi ilmaisella Isolta-laskutusohjelmalla. Maksa vasta laskumääräsi kasvaessa.
Käyttöönotto 2 minuutissa – ei sitoumuksia