Yrittäjätarina: Pienestä asti on ollut ajatus, että haluan itsekin olla joskus yrittäjä

Nivalalainen Arttu Kiviniemi perusti yrityksensä KK-Machine Oy:n jo parikymppisenä. Yrittäjävanhempien poikaa ovat aina kiinnostaneet erilaiset koneet, joten omaa toimialaa ei tarvinnut pitkään miettiä.

Terve, Arttu. Kerro alkuun hieman itsestäsi: kuka olet, mistä tulet ja mitä muuta elämääsi kuuluu kuin yrittäjyyttä?

Olen ammattikoulun käynyt 25-vuotias iloinen maalaispoika ja asun Nivalassa Pohjois-Pohjanmaalla omakotitalossa yhdessä avopuolisoni ja pikkuisen koiramme kanssa. Harrastuksiini kuuluu kaksipyöräiset. Crossipyörällä ajelen kesät talvet, ja lisäksi ostin nyt kesäksi moottoripyörän, jolla voin käydä kauempana reissussa, kun vain vapaille kerkeän.

Työskentelit teräsrakenneasentajana ja kaivinkoneenkuljettajana ennen kuin perustit KK-Machine Oy:n vuonna 2015. Mitä yritys tarkalleen ottaen tekee ja keitä ovat sen asiakkaat?

Huollamme, myymme ja välitämme erilaisia koneita maatalouskoneista maanrakennuskoneisiin sekä myös niiden lisälaitteita. Asiakkaita ovat maatilat, koneurakoitsijat sekä yksityishenkilöt. Myös kavereille tulee myytyä koneita, ja saahan meiltä klapikoneitakin polttopuiden tekoon, jotta pysyy talo lämpimänä.

Miten päädyit yrittäjäksi juuri tälle alalle?

Koneet ovat aina kiinnostaneet minua, joten niitä on tullut korjailtua ja tehtyä niiden kanssa muutenkin paljon. Kun lisäksi tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä, niin tässä hommassa nuo molemmat asiat yhdistyvät luontevasti. Vanhempani ovat myös yrittäjiä, joten sitä kautta minulla on ollut pienestä asti ajatus, että haluan sellainen olla joskus itsekin. Yrittäjyyteen kuuluva oma tekemisen vapaus sekä työn monipuolisuus ovat myös aina kiinnostaneet. Jokainen päivä on erilainen, kun saan tehdä kauppaa eri ihmisten kanssa.

Mistä pidät työssäsi eniten?

Oikeastaan kaikki asiat tuntuvat työssä mukavilta, mutta paperityöt ovat vähän tylsiä, kun pitäisi tietokoneella malttaa istua.

Oletko törmännyt yrittäjyytesi aikana joihinkin sellaisiin haasteisiin, joita toivoisit muiden osaavan välttää?

Yritystoimintani alussa etsin oikeanlaisia tuotteita, jotka olisivat laadukkaita ja menisivät ihmisille hyvin kaupaksi. Silloin tuli maksettua oppirahoja, mutta eihän sitä opi kuin kokeilemalla.

Tiivistä vielä lyhyesti loppuun Isoltan rooli yritystoimintasi apuna.

Ohjelmalla on mukava tehdä laskuja ja se kulkee puhelimessakin hyvin mukana, kun reissaan paljon ympäri Suomea.

KK-Machine Oy:n palveluihin voit tutustua tarkemmin yrityksen verkkosivuilla!

www.kkmachine.fi