Palkanmaksu eri yritysmuodoissa – perusperiaatteet tutuiksi

Vaikka yrittäjyys olisi sinulle suoranainen intohimo, arvostat todennäköisesti myös sitä, että ahkeruutesi näkyy jossain vaiheessa euroina pankkitililläsi. Ei siis ihme, että palkanmaksuun ja varojen nostamiseen liittyvät käytännöt askarruttavat monia uusia yrittäjiä liiketoiminnan alkuvaiheessa.

Tähän artikkeliin olemme koonneet tiivistetyt perustiedot palkkojen maksamisesta eri yritysmuodoissa. Pääpaino on yksityisissä elinkeinonharjoittajissa ja osakeyhtiöissä, mutta myös muut yritysmuodot sekä kevytyrittäjyys on käyty lyhyesti läpi.

Yrittäjän palkka osakeyhtiössä

Osakeyhtiötä pyörittäessäsi voit maksaa palkkaa sekä luontoisetuja niin itsellesi kuin kaikille palveluksessasi oleville työntekijöille. Luontoisedut – eli esimerkiksi puhelin-, lounas- tai autoetu – ovat osa ennakonpidätyksen alaista palkkaa verotusarvojensa mukaisesti. Maksetut palkat ovat osakeyhtiöllesi kulu, joka vähentää yhtiön verotettavaa tulosta eli voittoa. Osakeyhtiö maksaa voitostaan 20 prosentin suuruisen yhteisöveron.

Mikäli voittoa kertyy, pääset halutessasi nostamaan varoja ulos yrityksestä myös osinkoina. Osingot eivät kuitenkaan ole yrityksellesi vähennyskelpoisia kuluja samaan tapaan kuin palkat.

Nostamastasi palkasta maksat itse ansiotuloveroa henkilökohtaisen veroprosenttisi perusteella. Osingot sen sijaan jaetaan ansio- ja pääomatulonasi verotettavaksi osakeyhtiön nettovarallisuuden määrään perustuen.

Kuinka paljon palkkaa osakeyhtiön yrittäjän kannattaa nostaa?

Omasta yrityksestä nostettavan palkan suuruus on vakiopuheenaihe yrittäjien ja kirjanpitäjien keskinäisissä palavereissa – ja eritoten silloin, kun liiketoiminta kerryttää hyvin voittoa.

Vastaus otsikon kysymykseen riippuu pitkälti omasta rahantarpeestasi. Haluatko minimoida verojen määrän pidemmällä aikavälillä vai napata kaikki tuotot mahdollisimman nopeasti käyttöösi?

Mikäli tulosta syntyy ja verotusta halutaan optimoida, melko usein nähty ratkaisu on nostaa palkkaa noin 35 000–40 000 euroa sekä ottaa yrityksestä ulos kaikki mahdollinen huojennettu eli matalammin verotettu osinko. Loppuosuus voitoista jätetään yritykseen varallisuutta kerryttämään ja seuraavia vuosia odottamaan. Kun yrityksesi nettovarallisuus kasvaa, voit jatkossa nostaa aiempaa suuremman osuuden voitoista ulos huojennettuna osinkona.

Tarkempia laskelmia verotuksen optimointiin kannattaa kysellä omasta tilitoimistosta. Hyvä kirjanpitäjä osaa aina kertoa, millä tavalla saat tarvitsemasi summan osakeyhtiöstäsi ulos mahdollisimman edullisesti. Varojen nosto kannattaa aina suunnitella pidemmällä kuin yhden tilikauden tähtäimellä.

Lue lisää: Palkan ja osingon määrän mitoittamista sekä osinkojen verotusta on puitu tarkemmin Accountor Go:n artikkelissa.

Ennen palkanmaksua osakeyhtiön omistajayrittäjän kannattaa muistaa hyödyntää myös verottomat kulukorvaukset. Mikäli teet työmatkoja omalla autollasi, muista aina laskuttaa osakeyhtiöltäsi kilometrikorvaukset ja päivärahat. Yrityksellesi ne ovat vähennyskelpoista menoa, mutta omassa henkilökohtaisessa verotuksessasi kyse on verottomasta tulosta.

Pienen sivukuluprosentin takia myös luontoisetujen, kuten puhelin-, lounas- ja autoedun käyttäminen on YEL-vakuutetulta yrittäjältä fiksu veto. Lisäksi omistajayrittäjä voi tarjota itselleen kulttuuri- ja liikuntaedun.

Palkanmaksun sivukulut koostuvat vakuutus- ja eläkemaksuista

Työntekijöiden palkkaaminen ei ole halpaa lystiä, ja palkanmaksun yhteydessä tilitettävät sivukulut ovat tästä näkyvin esimerkki. Työntekijöidesi bruttopalkoista maksat seuraavanlaisia työnantajan sivukuluja:

  • Sairausvakuutusmaksu eli sosiaaliturvamaksu, joka maksetaan Verohallinnolle. Työnantajan osuus on 0,77 prosenttia työntekijän bruttopalkasta. Maksu tapahtuu ennakonpidätyksen tilittämisen yhteydessä. Ennakonpidätyksen määrä perustuu työntekijän toimittamaan verokorttiin. Vaikka työnantaja huolehtii ennakonpidätyksen tilittämisestä, kyse ei kuitenkaan ole yritykselle jäävästä kulusta.
  • Tapaturmavakuutus sekä ryhmähenkivakuutus, jotka maksetaan vakuutusyhtiölle. Kyseiset vakuutukset otetaan monesti samassa paketissa. Ryhmähenkivakuutusmaksun suuruus on 0,07 prosenttia palkoista, kun taas tapaturmavakuutuksessa lukema vaihtelee toimialan riskeistä riippuen – vuonna 2019 maksu on keskimäärin 0,8 prosenttia.
  • Työeläkevakuutusmaksu eli TyEL-maksu, joka maksetaan eläkevakuutusyhtiölle. Työnantajan osuus on työntekijän iästä riippuen 16,95-18,45 prosenttia bruttopalkasta.
  • Työttömyysvakuutusmaksu eli TVR-maksu, joka maksetaan Työllisyysrahastolle. Työnantajan osuus on 0,5%. Sekä TVR:n että TyEL:n kohdalla työntekijä maksaa osan kokonaismaksusta. Työnantaja huolehtii näiden osuuksien perimisestä palkanmaksun yhteydessä ja tilittää ne eteenpäin oikeille tahoille.

YEL-vakuutettu yrittäjä sen sijaan maksaa oman palkkansa sivukuluina vain sosiaaliturvamaksun. YEL-vakuutuksen hinta puolestaan riippuu täysin siitä, kuinka suureksi yrittäjä on määritellyt oman työtulonsa.

Itselle ja työntekijöille maksetut palkat on ilmoitettava tulorekisteriin viiden päivän sisällä maksun jälkeen.

Miten palkanmaksu omasta osakeyhtiöstä käytännössä tapahtuu?

Melko usein palkanlaskenta ulkoistetaan muun taloushallinnon tapaan tilitoimistolle. Mikään ei kuitenkaan estä sinua laskemasta palkkoja itse. Esimerkiksi palkkaus.fi-työkalulla voit helposti laskea ja maksaa sekä omat että mahdollisten työntekijöittesi palkat sivukuluineen. Tilitykset ja lain vaatimat ilmoitukset tulorekisteriin hoituvat automaattisesti, ja samalla myös tilitoimistoon lähtee raportti kirjanpitoa varten. Mahdollisten palkanlisien, luontoisetujen ja kulukorvausten lisääminen palkkoihin onnistuu vaivattomasti. Mikäli maksat palvelun kautta työntekijöidesi palkkoja, he saavat heti tiedon maksetusta palkasta ja voivat noutaa palkkalaskelmansa verkkopankkitunnuksillaan.

Palkkaus.fi:n toimintaperiaate on selitetty lyhyesti alla näkyvällä videolla.

Jos käytät Isolta-laskutusohjelmaa, löydät lisätietoa palkkaus.fi-palvelun käyttöönotosta UKK-osiostamme. Palvelua käyttääksesi sinun ei tarvitse olla palkanlaskennan asiantuntija. Järjestelmä opastaa sinua palkanlaskennan eri vaiheissa ja huolehtii puolestasi eri maksuista ja viranomaisilmoituksista – itse maksat vain yhden maksun.

Toiminimen palkka muodostuu yksityisotoista

Yksityisenä elinkeinonharjoittajana eli toiminimiyrittäjänä et voi maksaa itsellesi palkkaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Arkiset menosi voit sen sijaan rahoittaa yksityisottojen avulla.

Yksityisotto tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että nappaat toiminimesi tililtä rahaa omaan henkilökohtaiseen käyttöösi. Puhekielessä yksityisottoja nimitetään tästä syystä usein ”toiminimen palkaksi”, vaikka kyse ei varsinaisesta palkanmaksusta olekaan.

Yksityisottojen määrälle tai suuruudelle ei ole asetettu rajoituksia, eli voit tehdä niitä juuri niin usein kuin itse haluat. Nostoista ei makseta veroja erikseen, vaan toiminimellä tekemiäsi tienestejä verotetaan ennakkoon Verohallinnolle ilmoittamiesi tietojen perusteella.

Tämä tarkoittaa, että toiminimeä perustaessasi joudut arvioimaan verottajalle, kuinka paljon tienestisi tulevat tilikauden aikana olemaan. Tekemäsi arvion perusteella verottaja lähettää sinulle ennakkoveron maksulappuja, eli maksat tuloistasi veroa etukäteen vuoden aikana. Jos arvioit tulosi yläkanttiin, tulet maksaneeksi liikaa ennakkoveroa, mutta saat tietysti rahasi myöhemmin takaisin veronpalautuksena.

Yksityisottoja tehdessä kannattaakin aina muistaa jättää rahaa riittävästi sivuun ennakkoverojen maksamista varten. Asiakkaidesi sinulle maksamiin summiin sisältyvä arvonlisävero ei myöskään ole sinun rahaasi, eli myös alvien osuus tulisi löytyä tililtäsi siinä vaiheessa, kun maksun aika koittaa. Arvonlisäverot voit pienellä liikevaihdolla tilittää eteenpäin neljännesvuosittain tai kerran vuodessa.

Esimerkki toiminimen yksityisotoista ja verojen maksamisesta

Alla oleva esimerkki on yksinkertaistettu, eikä siinä ole huomioitu esimerkiksi yrittäjävähennyksen, yrittäjän mahdollisten muiden tulojen tai arvonlisäveron alarajahuojennuksen osuutta.

Perustat toiminimen tammikuun alussa ja liityt alv-rekisteriin eli arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Joitakin poikkeustoimialoja lukuun ottamatta rekisteriin on liityttävä, jos liikevaihtosi eli myyntituottojen summa ylittää 10 000 euroa vuodessa.

Laskutat vuoden jokaisena kuukautena asiakkailtasi 2000€ + alv 25,5% eli toiminimesi tilille ilmestyy joka kuukausi rahaa 2510 euroa. Vuodessa tämä tekee 30 120 euroa, josta 24 000 euroa on liikevaihtoasi ja loput 6120 euroa arvonlisäveron osuutta, joka sinun tulee maksaa eteenpäin verottajalle. Kuvitellaan lisäksi, että olet vuoden aikana tehnyt liiketoimintaasi varten hankintoja 6275 eurolla (5000€ * alv25,5% eli 1275€).

  • Näillä luvuilla toiminimesi verotettava tulos on 24 000 – 5000 = 19 000 euroa.
  • Arvonlisäveroa maksettavaksesi jää 6275€ – 1275€ = 5000€.

Jos olet toiminimeä perustaessasi arvioinut toiminimesi tulokseksi esimerkiksi 30 000 euroa, tulet vuoden aikana maksaneeksi liikaa ennakkoveroa. Myöhemmin saat veronpalautusta, jotta maksamasi veron määrä on oikea suhteessa 19 000 euron todelliseen tulokseesi. Mikäli tekemäsi tuloarvio näyttää menevän pieleen, voit onneksi aina täsmentää sitä verottajalle jo tilikauden aikana.

Kun vuoden mittaan teet yksityisottoja tililtäsi, sinun tulee muistaa huolehtia siitä, että rahaa jää riittävästi jemmaan sekä ennakkoverojen maksamiseen että arvonlisäveroihin.

Henkilökohtaiseen käyttöön napatut yksityisotot eivät ole toiminimellesi kulu, eli ne eivät millään tavalla laske verotettavaa tulostasi. Kaikki toiminimelläsi tekemä voitto on siis automaattisesti verotettavaa tuloasi riippumatta siitä, kuinka suuren osuuden rahoista säästät tai käytät omiin menoihisi.

Toiminimen yksityisottoja ei tarvitse ilmoittaa tulorekisteriin samaan tapaan kuin osakeyhtiöstä nostettua palkkaa. Tililtä rahaa ottaessasi sinun kannattaa kirjanpidon selkeyden takia muistaa aina merkitä, että kyse on yksityisotosta.

Voiko toiminimi maksaa palkkaa muille?

Itsesi lisäksi et voi maksaa palkkaa tai luontoisetuja puolisollesi tai alle 14-vuotiaalle lapsellesi. Luontoiseduilla tarkoitetaan esimerkiksi auto-, puhelin- ja lounasetua.

Mikäli olet kuitenkin pestannut ulkopuolisia työntekijöitä, heille palkanmaksu luontoisetuineen onnistuu normaaliin tapaan. Maksetut luontoisedut ovat ennakonpidätyksen alaista tuloa samaan tapaan kuin rahapalkkakin.

Palkkaa maksaessasi sinun tulee huolehtia työnantajan pakollisista velvoitteista ja lakisääteisten työnantajasivukulujen maksamisesta. Näitä ovat esimerkiksi:

  • ennakonpidätyksen tekeminen eli verojen osuuden pidättäminen palkasta &
  • sairausvakuutus- ja työeläkemaksujen maksaminen.

Palkanmaksussa voit käyttää apunasi tilitoimistoa tai esimerkiksi palkkaus.fi-palvelua.

Riskienhallinnan kannalta osakeyhtiö on toiminimeä turvallisempi vaihtoehto, mikäli aiot palkata ulkopuolisia työntekijöitä. Vakituisen työntekijän pestaaminen kertoo usein siitä, että liiketoiminta on kasvamassa ulos toiminimiyrittäjyyden raameista.

Muiden yritysmuotojen palkanmaksu lyhyesti

Osuuskunnat

Osuuskunnassa työskentelevälle jäsenelle voidaan maksaa palkkaa, luontoisetuja ja matkakustannusten korvauksia työmatkoista. Yksityisotot eivät ole mahdollisia.

Vaikka osuuskunnan pääasiallinen tavoite ei olekaan voitontavoittelu, se voi jakaa jäsenilleen varoja myös ylijäämästä tai pääomapalautuksena jäsenyyden päättyessä.

Avoimet yhtiöt ja kommandiittiyhtiöt

Henkilöyhtiöissä työskenteleville yrittäjille voidaan maksaa palkkaa, luontoisetuja sekä verottomia kulukorvauksia työmatkoista. Myös yksityisotot ovat mahdollisia. Palkanmaksun ja rahojen nostamisen periaatteista voidaan sopia yhtiösopimuksessa. Palkan maksaminen on edellytys myös luontoisetujen hyödyntämiselle.

Varsin tavanomainen ratkaisu on nostaa rahaa ulos yksityisottoina, jolloin vältytään palkanmaksun sivukuluilta. Yksityisotot eivät myöskään pienennä yhtiön verotettavaa tulosta, jolloin yhtiömiehille jaettavan tulon määrä pysyy isompana.

Valintaa yksityisottojen ja palkanmaksun välillä kannattaa aina punnita tilannekohtaisesti yhdessä kirjanpitäjän kanssa. Asiaan vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka paljon yhtiöön on kerrytetty nettovarallisuutta.

Jos palkkoja päätetään maksaa, työ voidaan ulkoistaa tilitoimistolle tai hoitaa yhtiön sisäisesti esimerkiksi aiemmin artikkelissa esitellyn palkkaus.fi:n avulla.

Kevytyrittäjän palkka

Kevytyrittäjyys tarkoittaa, että harjoitat yrittäjämäistä toimintaa laskutuspalvelun kautta ilman omaa yritystä. Kyseessä ei siis ole varsinainen yritysmuoto.

Kun olet hankkinut asiakkaan ja tehnyt sovitun työn, kirjaudut verkossa laskutuspalvelun sivuille ja lähetät asiakkaallesi laskun. Palkkaa voit nostaa siinä vaiheessa, kun asiakkaasi on maksanut kyseisen laskun.

Laskutuspalvelun sinulle maksama palkka on ansiotuloa, josta maksat veroa progressiivisesti. Mitä enemmän tienaat, sitä suurempi veroprosenttisi on. Muista, että laskutuspalvelun kautta saatu tulo verotetaan yhdessä muiden ansiotulojesi, eli esimerkiksi päätyöstä saamasi palkan kanssa. Sinulle jäävää osuutta palkasta pienentävät ennakonpidätys, palkanmaksun pakolliset sivukulut sekä laskutuspalvelun perimä palkkio. Lähettämiisi laskuihin mahdollisesti sisältyvä arvonlisäveron osuus ei myöskään jää omaan käyttöösi, vaan laskutuspalvelu tilittää sen eteenpäin verottajalle.

  • Ennakonpidätys tarkoittaa tuloverojen maksuun uppoavaa osuutta palkastasi. Jotta veroa lohkaistaisiin pois oikea määrä, joudut toimittamaan laskutuspalvelulle verokorttisi aivan samaan tapaan kuin perinteisissä palkkatöissä ollessasi.
  • Palkanmaksun sivukuluja puolestaan ovat pakolliset työnantajamaksut, kuten esimerkiksi työeläkemaksu, työttömyysvakuutusmaksu ja sosiaaliturvamaksu. Laskutuspalvelun on maksettava nämä kulut palkanmaksun yhteydessä.
  • Laskutuspalvelun perimä palkkio puolestaan on tyypillisesti noin 5% lähettämäsi laskun arvonlisäverottomasta summasta. Monet laskutuspalvelut ovat asettaneet palkan nostamiselle euromääräisen minimiveloituksen, minkä takia kaikkein pienimpiä summia ei usein ole kannattavaa nostaa yksittäin. Laskutuspalveluiden verkkosivuilta löytyvien laskurien avulla voit helposti tehdä suuntaa-antavia laskelmia siitä, kuinka paljon sinulle jää käteen laskuttamistasi summista omalla veroprosentillasi.

Kevytyrittäjyydestä sekä eri laskutuspalveluiden eroista löydät runsaasti lisätietoa Yrityksen-perustaminen.netistä.

Palkkojen laskeminen ja maksaminen onnistuu myös Isoltalla

Isolta-laskutusohjelman käyttäjillä on mahdollisuus hoitaa palkanlaskenta suoraan ohjelman kautta.

Toimintoa hyödyntääksesi sinun ei tarvitse olla palkanlaskennan erityisasiantuntija, sillä kaikki hoituu yhdellä maksulla ja järjestelmä huolehtii puolestasi sivukulujen tilittämisistä ja lakisääteisistä viranomaisilmoituksista.

Lue lisää palkanlaskennan liittämisestä Isoltaan!